tiistai 29. lokakuuta 2013

Kinkkusipulipiiras





Gluteeniton 
 
Tarvitset 

n 250g pehmeää voita 
n 6 dl gluteenitonta jauhoseosta 
2 kananmunaa 
n 1 dl kylmää vettä 
ripaus suolaa 

Juustokuminaa 
Puolikas purjosipulia 
Keltasipuli 
Pussillinen Pirkka Kinkkusuikaleita
(pakastepinaattia)

2,5 dl ruokakermaa 
1 kananmuna 
Emmentaljuustoraastetta 
maun mukaan oreganoa 
maun mukaan basilikaa 
suolaa maun mukaan 
pippuria maun mukaan

Paista n 45 min 175 asteessa



Tee ensin taikina nyppimällä pehmeä voi jauhoihin. Lisää kananmunat ja kylmä vesi ja sekoita nopeasti. Älä vaivaa liikaa ettei taikina sitkisty. Nosta taikina samantien voidellulle piirasvuualle ja muotoile käsin. Pistele pohjaan haarukalla reikiä.  
 
 


 
 
Laita uuni ja paistinpannu kuumemaan. 
Kuumenna öljytilkassa juustokuminaa ja laita purjosipuli renkaina paistumaan silputun keltasipulin kanssa. Lisää kinkkusuikaleet sekä jäiset pinaattikuutiot. (n 4 kuutiota) 
Nosta seos piirakkavuokaan taikinan päälle. 
 
 


 
 
Tee päällisosa sekoittamalla ainekset yhteen juustoraastetta lukuunottamatta jonka lisäät seoksen päälle vuokaan. (voi juuston sekoittaa kyllä seokseenkin) Paista. Maista. Älä polta suutasi. =)


Tarjoile heti tai jäähtyneenä lämmittämällä annos mikrossa.

1 kommentti:

Kerro mitä mietit